sunnuntai 30. elokuuta 2015

MTB Green Race XCM Taivassalo

Neljännen kerran järjestetty Taivassalon kisa oli nyt Marathon-cupin 6. osakilpailu vaativalla radalla. Puitteet ja tunnelma kisa-alueella oli parasta a-luokkaa niin kuin täälllä aina.

Täytyy taas ihmetellä sitä työmäärää mikä täällä on tehty tuon reitin tekemisessä Varsinais-Suomalaiseen maisemaan. Profiili ei paljon korkeuseroja tarjoa, mutta täällä on käytetty hyväksi jokainen kinkama ja nyppylä ja saatu aikaan mielenkiintoinen ja haastava reitti, joka ei juuri lepohetkiä tarjoa.



Itse olin ilmoittautunut täydelle 4 kierroksen matkalle, mutta päivän fiilis sai minut muuttamaan ajettavan matkan puolikkaaksi, eli 38,5 km. Hyvä näin, rahkeita ei olisi ollut tuohon pitkään matkaan.


Kuva: copyright Samu Laine

Pitkän matkan kuskien häivyttyä horisonttiin, huomasi olevani puolikkaan ryhmän startin eturivissä. Outo paikka meikäläiselle, mutta ei tässä nyt peruttelemaankaan aleta, joten paukusta täysillä eteenpäin.

Tuota vauhtia jaksoin ekat pari kilsaa, sitten oli pakko asettua ruotuun omalle tasolle ja antaa muiden mennä.


 Kuvat: copyright Samu Laine

Eka kierros oli itseltä hyvää ja jouhevaa ajoa, mutta toisella lenkillä tuli noutaja. Vielä kun voimien loputtua sättäsin ylämäessä vaihteiden kanssa oli aika pitää tuumaustauko.

Ketjuja rattaille ähertaessä päätin että nyt mennään omaan tahtiin, sipaisin siinä sitten vielä geelin ja patukan rauhassa huiviin ja ei muuta kuin ratsaille. Loppumatka menikin mukavasti ilman hosumisia ja maaliin tultiin rivakoin ajomiehen ottein, olipa rankkaa, mutta hetkeäkään en antaisi pois ;)

 Kuva: Tarja Kivirinta


Kuvat: Tarja Kivirinta


Garmin näytti matkaksi 38,48 km ja aikaa paloi 2,41 h, keskari oli 14,3 km/h ja kaloreita paloi 1605. Puolikkaan kisan maaliin ajoi 52 kuskia ja itse olin sijalla 25, eli peremmalla puolella oltiin.





Kasvissyöjänä tarjolla ollut lohikeitto ei oikein maiskahtanut, joten perinteiseti sain täällä vastikkeeksi haluamani määrän lettuja. Lautaselle taiteiltiin tuo sydämen mallinen jättilettu, päälle mansikkahilloa, joten palautuminen alkakoon.

Taivassalosta jäi hyvä maku ja ensi viikonloppuna tietenkin Luukin marathonille Espooseen, siellä nähdään.

Kuvia Taivassalon tapahtumasta copyright Samu Laine:
https://www.flickr.com/photos/oldklein/albums/72157657507797760

t: themainosmies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.